perjantai 1. heinäkuuta 2016

Mattojenpesu


Tiedätkö sen tunteen kun kehtuuttaa lähteä hinkkaamaan mattoja? Minä tiesin! Minä olisin tehnyt mitä tahansa muuta kuin pessyt mattoja! Onneksi muutama vuosi sitten minulle kerrottiin, että ei sitä niin vaikeasti tarvitse tuota mattojen pesua tehdä! On huomattavasti mielekkäämpi tapa pestä mattoja! Ja siitä se ajatus sitten lähti, nykyään pesen kesällä myös asiakkaiden mattoja kun en omistani saa tarpeekseni! Haluatko sinäkin kuulla miten meillä pestään mattoja?

Meillä on söpö pikkuinen peräkärry käytössä mattojen pesua varten sillä minä tykkään pestä isoja eriä kerrallaan. Siihen täräytetään pressu pohjalle, jotta vesi siinä pysyy. Saman asian ajaa vaikkapa lasten hiekkalaatikko, siihen vain pressu pohjalle. Tai jos tykkäät pestä vaikkapa maton tai kaksi kerrallaan niin mikä vain astia mihin matot mahtuvat.

Sitten vain lorotellaan astiaan riittävästi vettä. Vettä siis sen verran että voisit kuvitella, että kaikki matot mitä aiot nyt pestä, mahtuvat hyvin veden alle. Meillä lasketaan ensin ihan kylmää järvivettä pohjalle ja padalla keitellään lämmintä vettä, jolla sitten sanko kerrallaan nostetaan veden lämpötilaa hieman lämpimämmäksi.
30/60 pesuntehostaja ja Family White pyykkipulveri on helppo heittää lämpimän veden mukana myös pesuveteen. 70 litraa kohden noin 1-2 dl Family Whiteä ja ½ dl 30/60 pesuntehostajaa.

Sitten vain matto kerrallaan lähdetään kastelemaan kärryyn. Ja kun kaikki matot ovat veden alla, tulee tärkein vaihe! Keitä kahvit! Sitten voit ottaa kupposen mukaan ulos ja vaikkapa harjan varrella välillä vähän tökkiä mattoja, jotta värit eivät tartu. Onpa meillä joskus lapset käyneet kävelemässä mattojen päällä. Matot voivat hyvin olla noin tunnin likoamassa. Matot jotka ovat vain hieman likaisia niin riittää loistavasti puolikin tuntia.

Sitten taas matto kerrallaan nostellaan vaikkapa mattotelineelle tai vanhalle hetekalle huuhtelua varten. Ja sitten annetaan tuulen hoitaa loput eli kuivattamisen.

Minulle tämä tapa sopii oikein mainiosti! Ja matot ovat puhtaampia kuin koskaan ennen. Jopa vuosia vanhat matonraidat kirkastin niin, että alkuperäinen vihreä väri löytyi harmaan raidan alta.
Mukavia matonpesuhetkiä sinulle!

Mutta muista! Älä polta itseäsi, jos matonpesupäivänä paistaa aurinko! Tai jos näin pääsee käymään, muista Aloe Gel :)

LINKKEJÄ

HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
Blogi: Yrittäjyyttä ja yhdessä tekemistä/Jaana Villanen LUE TÄSTÄ 
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________